Kasvarin puuttuvaa kattoa on nyt aloitettu somistamaan ja pakko myöntää että olen tähän projektiin, niin kattoon kuin koko pakettiin, niin tyytyväinen. Ihan mielettömän hyvän mielen voi ihminen saada itselleen kun saa näpertää jotain niin oman oloista ja tyylistä.
Kankaat ovat osa vasta tepillä pelkästään kiinni, mallina. Ja en sitten malttanut silittää tuota raitakangasta ennen liimailua, joten mitenhän saan sen sileäksi ny,t kun rimat ovat siinä jo kiinni...
Liepeille saa jäädä pituutta, mutta painoa niihin tarvitsee jotta laskeutuvat nätisti, joten saavat jo senkin vuoksi koristuksikseen jonkinlaiset helmihärpäkkeet tai muut sellaiset.
Mielessä poukkoilee miljoona ideaa tänne, ja kokoajan niitä ilmestyy lisää! -Lippunauhoja, anemoneja, joulutorttuja, kahvikuppeja, glögimukeja, pipareita, suklaata onkin jo työn alla, havuja, kransseja, kynttilöitä, heinäpaaleja, valosarjoja...
Oivoi! <3 p="p">
Mukavaa talvipäivää, poistun vahtimaan ja kohta syömäänkin, kaalipaistosta.
Titta
3>
Hih, hyvältä näyttää... Minä jo niitä heinäpaaleja omaan kasvihuoneeseen laitinkin, kun aloin siihen värkätä jouluista puotia, tai aluperin piti siis joulukuusi tuunata!!
VastaaPoistaNo sieltähän se näköjään Äärelästä tuo heinäpaali-idea tarttuikin. :) Olen vähän huono näien kotimaisten nukkisblogien kanssa, koskaan ei muista mitä on nähnyt missäkin...Kun pitäisi päivittää niitä tuohon sivuun talteen, mutta kun koskaan ei muka malta/ehdi.
PoistaVoi miten ihania juttuja blogistasi löytyykään. Huomasin, että olet vieraillut blogissani ja heti tietysti katsomaan minkälaista täällä on. Kyllä kannatti. Nuo joulutori jutut ovat myös vertaansa vailla!
VastaaPoistaKaunista joulunodotusta Kati
Ihanan näköinen katto! Minusta ryppyisyydessä on fiilistä, mutta olenkin tämmöinen resupelle ;)
VastaaPoistaTuosta tulee kyllä niiiin ihana kasvihuone!!
VastaaPoista